perjantai 15. huhtikuuta 2011

Rakentaminen käynnistyi!

On aika kaivaa blogi talviteloilta, nimittäin tällä viikolla pääsimme vihdoin jatkaamaan rakentamista!

Viimeinen kuukausi on mennyt aikatauluja laatiessa ja erilaisia tilauksia valmistellessa. Alustavan aikataulun mukaan urakoitsijamme saa talon "pystyyn" elokuuhun mennessä. Siihen mennessä  pitäisi olla ikkunat, ovet, ilmastointi jne kilkkeet ja vesikate paikoillaan. Sisätöihin pääsemme siis kenties joskus syyskuussa kun talo on ehtinyt kunnolla kuivahtaa valujen jäljiltä.

Talven aikana tuli pieniä muutoksia ikkunoiden sijoitteluun ja kokonaan uutena asiana maakellari, jonka sijoitamme siten että sinne on kulku terassin alla olevasta katoksesta. Kellari pamahtikin jo tänään tontille, vaikka asennus on vasta parin viikon päästä kun anturat on valettu.

Tässä vielä muutama kuva tulevasta talosta, parissa kuvassa pilkottaa myös naapurien talojen hahmotelmat:






(Kuvat on renderöity Google Sketchup malleista SU Podium V2 palikalla.)

5 kommenttia:

  1. Nätit on renderöinnit!
    Ite tein LightUpilla, tosin oon aika alottelija noissa renderöintihommissa :P
    Talonrakennus vie nyt kyllä suurimman osan ajasta, joten mallintaminen on lähinnä jäänyt teknisten ongelmien ja rakenteiden suunnitteluun.
    Ei muuta kuin rakentamisen iloa!

    VastaaPoista
  2. Kauniilta näyttää, onnea matkaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos.

    Mullakin ihan harjotteluasteella noi renderöinnit. Lähinnä noiden valojuttujen takia pitäs perehtyä että näkis ees jollain tasolla miten ne valot ois hyvä sijotella tuonne kämppään.

    VastaaPoista
  4. Hienot mallinnukset!

    Teitkö aivan mittakaavaan esim. cad/dwg kuvasta vai onko summittaiset mitat? Löysitkö jostain ohjeita ohjelman käyttöön vai yritys/erehdys periaatteella?

    Miten sait nuo tontin korkeusero mallinnukset tehtyä?

    Itse ajattelin myös mallintaa oman tontin kunhan opin ohjelmaa käyttämään ja saan maaperätutkimuksesta nuo korkeustiedot/koordinaatit, sekä talon ja ulkorakennukset ja pihan.

    Tuohan on ilmeisesti yhteensopiva myös dialux valaistuslaskenta simulaation kanssa, kunhan vain hieman perehtyy niin saa valaistuksetkin mallinnukseen näkyviin.

    VastaaPoista
  5. Terve Od,

    Pitkästä aikaa muistin käydä kurkkaamassa blogin kommentteja.

    Teetettiin myös aikoinaan maaperätutkimus josta sain nuo tarkat korkeuskäyrät alkuperäisestä maastosta. Itseasiassa piirsin koko tontin sen maaperätutkimuskartan "päälle", eli toin kuvan mallinnoksen pohjaksi, skaalasin oikean kokoiseksi (tontin reunamittojen perusteella) ja nostin korkeuskäyrien erottamat palaset oikealle korkeudelle.

    http://puistolanrinne.blogspot.fi/2010/03/maaperatutkimuksen-tulokset.html

    Sen jälkeen laitoin talon mallinnoksen tontille arkkitehdin korkeus- ja sijaintimääritysten perusteella.

    Lopuksi sovittelin maanpinnan talon ympärille niiltä osin kun täyttöjä tuli.

    Dialuxia kanssa ihmettelin joskus, mutta oli sen verran monimutkainen käyttää että jäi testaamatta miten hyvin sillä saa mallinnettua valaistuksen. :)

    Täytyypä muuten päivittää tätä blogia taas jossain välissä...

    VastaaPoista