perjantai 27. toukokuuta 2011

Energiavaraaja

LVI-kuviimme oli piirretty alunperin lämmönlähteeksi Jäspin Ecowatti -sähkökattila. Mutta koska kyseinen laite on suhteellisen kallis verrattuna sen tuomiin etuihin vaihdoimme sen yksinkertaisempaan Jäspin Tehowattiin.

Nyt meille kuitenkin tarjottiin käytettynä pari vuotta vanhaa Jäspin Sähköovalia joka on suurella vesisäiliöllä varustettu energiavaraaja.

Tässä pieni selitys energiavaraajista, kopioituna Jäspin sivuilta:
"Lämpöä varastoidaan joko kustannussyiden takia (esim. yötariffi ) tai sen vuoksi, että lämmöntuoton teho (esim. aurinko- puu- tai lämpöpumppulämmitys) ja tarvittava teho (esim. käyttöveden tarve) vaihtelevat. Vesikiertoisissa lämmitysjärjestelmissä lämpöä varastoidaan lämmityslaitteella energiavaraajan veteen. Energiavaraajassa on tehokas lämmön varastointi- ja purkaustekniikka, ja varaajasta energia kulutetaan kiinteistön tai käyttöveden lämmitykseen."


Laite on vuosimallia 2008 ja talo josta se puretaan pois maalämpöpumpun tieltä on valmistunut 2009. Oletettavasti siis laite on hyvässä kunnossa. Varaaja on ollut kunnan vesijohdossa kiinni, eli siinä ei pitäisi olla kaivoveden mahdollisesti aiheuttamia ongelmia.

Meille tarjottu malli on 1,8-16K, eli siinä on myös käyttövesikierukka. Jäspin sivuilla kuitenkin todetaan näin: "Jäspi Sähköovalissa ei normaalisti käytetä käyttövesikierukoita vaan käyttövesi kehitetään erillisellä haponkestävästä jaloteräksestä valmistetulla Jäspi-käyttövedenlämmittimellä."

Asiasta kyseltyäni selvisi että erillinen käyttövedenlämmitin on siinä mielessä fiksu ratkaisu, että tällöin koko vesimassaa ei tarvitse lämmittää yli 70 asteiseksi bakteerien tappamiseksi.

Ajattelinkin laittaa tuon ison varaajan lattialämmityksen lämmönlähteeksi, jolloin riittää että vesi lämmitetään ainoastaan 35-40 asteiseksi. Varaajan kyljessä on myös liitännät jolla voin käyttää sitä esilämmittimenä käyttövedelle.

Nyt täytyy vain toivoa että pääsemme hinnasta sopimukseen myyjän kanssa.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Ontelolaatat asennettu!

Ontelolaattatoimitus oli hieman aikataulusta myöhässä, joten päätimme aloittaa portaiden asennuksella:


Ensimmäinen kuorma ontelolaattoja:



Portaat paikallaan:




Alakerran märkätilat, eli kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna:


Takka/kotiteatterihuone:


"Master bedroomin" vaatehuoneen paikka:


Näkymä makkarista kohti takkaa:



Näkymä makuuhuoneesta alakerran käytävälle:


Takan paikka:




Kodinhoitohuoneen ulko-ovi joka johtaa terassin alle jäävään vilvoittelutilaan:


Poikien huoneen ikkunat:


Reilun viikon päästä olisi tarkoitus nostaa tuo yläpihan maanpinta lopulliselle tasolle:

torstai 19. toukokuuta 2011

Kellarin seinät on valmiit

Kellarin kantavat seinät on nyt valmiit. Juotosvalu oli eilen ja huomenna on ohjelmassa ontelolaattojen asennus!

Samaan aikaan ontelolaattojen kanssa asennetaan myös Lemminkäisen Elemento portaat, jotka ilmestyivät eilen tontille:


Tässä vielä muutama valokuva jotka on otettu ennen eilistä valua:



Ja tässä vielä muutama sisäkuva. Ensimmäisessä kuvassa näkyy kodinhoitohuone, suihkuhuone ja sauna sekä alakerran seinään upotetun takan paikka:



Tässä kuva takkahuoneesta kohti portaikkoa. Oikealla poikien huone ja vasemmalla oma makuuhuoneemme:

maanantai 16. toukokuuta 2011

Lattiat valettu, kellari asennettu ja alakerran seinät lähestyvät ontelotasoa

Ensinnäkin: Hyvä Suomi!

Sitten takaisin rakentamiseen... Eli lattiat on nyt valettu. Tässä pari kuvaa jotka on otettu heti valun jälkeen:




Seuraavaksi oli ohjelmassa sivutäytöt, jotta saisimme yläpihan puolelle tilaa nosturille jolla kellari siirrettäisiin paikalleen:



Maanpaineseinät vesieristettiin bitumikermillä jonka päälle laitettiin suojaksi routalevyä:



Vedimme teknisestä tilasta varaukset maalämmölle viemäriputkien muodossa:


Täyttöjen jälkeen saimme nosturin sopivalle paikalle ja pääsimme vihdoin asentamaan maakellarin paikalleen. Kellari tuli kahdessa osassa joista isompi painoi noin viisi tonnia!







Loppuviikosta kivien latominen jatkui ja suurin osa seinistä on nyt seuraavalla juotostasolla, eli ontelolaattatasolla. Tässä pari kuvaa perjantailta:







sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Lattialämmöt asennettu alakertaan

Lattialämpöfirman asentaja kävi perjantaina vetämässä lattialämpöputket alakertaan:




Lattialämmön asentamisen kanssa meinasi tulla kiire kun keskiviikkona kysellessäni lattilämpöfirmalta jakotukkien sijaintia he tajusivat että kukaan ei ollut vielä suunnitellut putkistoa taloomme. Ilmeisesti suunnittelupyyntö oli hukkunut johonkin konsernin sisäiseen järjestelmään tms... Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Maanantaina onkin edessä lattiavalu ja säätiedotusten perusteella seuraavat pari päivää meneekin vesiletku kädessä valua kastellen.

Tässä vielä talo yhdestä vinkkelistä. Kuvan oikeassa alakulmassa näkyy oviaukko josta tullaan kulkemaan terassin alle jäävän katoksen kautta maakellariin:

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Muutama kuva

Tässä muutama kuva raksalta.

Ensimmäinen juotosvalu tehtiin torstaina:


Tähän tulee poikien huone. (Tässä piti siis olla alunperin kaksi erillistä huonetta, mutta teemmekin nyt alkuun vain yhden ison huoneen):


Kodinhoitohuoneen ovi terassin alle jäävään katokseen:


Takan paikka kodinhoitohuoneen puolelta:


Takka/kotiteatterihuone. Vasemmassa nurkassa viime tingassa lisätty vesivaraus, jos sinne vaikka haluaa joskus viritellä minikeittiön tai vaikka porealtaan:


Näkymä vanhempien makuuhuoneesta alakerran käytävälle. Heti vasemmalle tulee portaat yläkertaan: 


Alapihan puoleinen autokatos josta on kulku tekniseen tilaan:


Ja tässä vielä koko komeus ylävinkkelistä: