perjantai 6. elokuuta 2010

Tarjouksia betonielementeistä

Kesälomat alkaa olla lusittu myös betonitehtaiden myyntipuolella ja elementtitarjouksia alkaa tippumaan sähköpostiin.

Kolmesta tähän mennessä tulleesta tarjouksesta kaksi ensimmäistä olivat meidän seinäneliöillä luokkaa "yli satatonnia", joka ei oikein budjettiimme sovi ja niistä sai vähän sellaisen kuvan että pientalorakentaminen ei hirveästi kiinnosta.

Kahden ensimmäisen tarjouksen perusteella ehdimme jo sopimaan arkkitehtimme kanssa että hän alkaa muokkaamaan pohjaa Lammin valuharkkoihin soveltuvaksi, joka on siis toissijainen runkomateriaalivaihtoehtomme.

Tänään kuitenkin postilaatikkooni tipahti alustava tarjous eräältä betonielementtivalmistajalta, joka on markkinoinut avoimesti elementtejään pientalorakentamiseen mm. tämän vuoden asuntomessuilla.

Ja tarjous on sen mukainen, nimittäin noin puolet siitä mitä edellä mainitut kaksi muuta firmaa tarjosivat! Hinta on sillä tasolla että Lammilla tulee olemaan tiukat paikat päästä samoihin lukuihin, koska harkkovaihtoehtoon täytyy laskea myös tasoitus- ja rappauskustannukset päälle.

Mainio juttu sinänsä, koska tässä alkoi mennä jo usko siihen että noita elementtejä saisi järkihintaan nyt kun kerrostalojen ja muiden isompien projektien työmaat on taantuman jälkeen käynnistyneet uudelleen.

1 kommentti:

  1. Hei, en tiedä tuleeko kommentit enää perille. Harkitsemme elementtieakentamista Pirkanmaalla ja olisi kiva tietää mistä hyvän tarjouksen saitte.

    VastaaPoista