tiistai 30. elokuuta 2011

Päivitystä pitkästä aikaa

Lomien jälkeiset työkiireet ovat vieneet kaiken ylimääräisen energian ja sen johdosta blogia ei ole tullut hetkeen päiviteltyä. Raksalla on kuitenkin hommat edenneet suhteellisen hyvään tahtiin.

Tässä pari kuvaa katon rakentamisesta:










Seuraavaksi raksalle saapuu peltimiehet joiden tehtävänä on asentaa vesikate paikalleen. Samaan aikaan allekirjoittaneen olisi tarkoitus hyödyntää telineet omalta osaltaan ja maalata nuo räystäät sekä kaikki muut säiden armoille jäävät puuosat. (Mikäli kelit vain pysyvät riittävän kuivina)

Maalaushommaa suunnitellessa tuli muuten poltettua euro jos toinenkin näytepurkkeihin eri sävyisistä maaleista... Alla testit Tikkurilan Valtti Color Extra kuultomaaleilla:


Kellarissa on myös tapahtunut jonkin verran edistymistä kun ilmastointimiehet kävivät ruuvaamassa putket paikalleen:




Sopivien maalien selvittämisen lisäksi olisi tällä viikolla todo-listalla sopivan maalämpötoimittajan valitseminen, mutta siitä aiheesta myöhemmin lisää.