keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Maaperätutkimuksen tulokset

Lyhyt tiivistelmä tuloksista:


Rakennuspaikan ja maaperän lyhyt yleiskuvaus
-aiemmin rakentamaton tontti, kaavoitettua tonttimaata, vanhaa maa- ja metsätalousmaata
-tontilla ei ole harjoitettu teollista toimintaa
-maaperässä ei ole viitteitä epäpuhtauksista
-maaperä on moreenia, maaperä on routivaa

Terveellisyyteen vaikuttavat seikat
-tiedossa ei ole, että alue olisi ongelma- tai erityisaluetta

Perustamistapa ja –taso
-todennäköisesti maanvaraisperustus 0.2 m tasaussorakerroksen välityksellä, perustuksen alapinta >0.8 m tulevasta maanpinnasta mitattuna, lattiataso yli 0.3 m ympäröivästä maanpinnasta ylöspäin .

Pohjaveden korkeustaso
-todennäköisesti yli 2 m syvyydellä vallitsevasta maanpinnasta

Tulvavesikorkeus
-ei merkitystä, maanpinta viettää rakennuspaikalta poispäin

Sade- ja viemärivesien padotuskorkeus
-vedet johdetaan Pirkkalan kunnan osoittamaan järjestelmään

Pintavesien johtaminen
-rakennuksesta poispäin pintaa pitkin ja sadevesikaivojen välityksellä

Perustusten kuivatus
-salaojittamalla


Eli ilmeisen hyvältä vaikuttaa! :)

Tässä vielä kuvat joissa näkyy korot yms:



Yläkerran suunnittelua osa 2

Hahmottelimme keittiökalusteita paikoilleen. Ideana on että tason alle tulee mahdollisimman paljon vetolaatikoita, mm. suoraan keittotason alle iso laatikko kattiloita varten jne.

Eli hormin alle tulee tietenkin se keittotaso. Sen vasemmalle puolelle pikkuikkunan alle tulee altaat ja altailta lähtevän tason päähän työhuoneen oven viereen on suunniteltu pesukoneen paikka


Takan taakse tulee uuni ja mikroaaltouuni, niiden viereen tulee jääkaappi ja pakastin:


Takan kylkeen voisi muurata syvennyksen polttopuita varten:


Kuraeteiseen teimme tilaa kuranurkkaukselle aikaisemmassa luonnoksessa näkyneen työhuoneen varastokopin kustannuksella:


Yläkerran vessa meni myös uusiksi:

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Tarjouspyyntö saunasta

Törmäsimpä surffaillessani Harvian saunadesigneriin: http://www.harvia.fi/designer

Pyysin sen välityksellä tarjouksen tällaisesta saunasta:

Tarjouspyynnössä lauteet, seinät ja katto on tervaleppää ja tyyliltään sauna on "Futura", eli tämän näköinen:




Kiuas on tuo kuvassa näkyvä Harvian Kivi.

Saa nähdä millainen tarjous sieltä tulee...

torstai 25. maaliskuuta 2010

Yläkerran luonnostelua

Yläkertaan sijoitetaan siis tuulikaappi, wc, kodinhoitohuone, työhuone, keittiö ja reilun kokoinen olohuone.

Tässä muutama kuva yläkerran luonnoksesta:



3D-malli tontista ja talosta

Hahmottelin eilen illalla maaston muodot kolmiulotteiseen muotoon tonttikartan perusteella ja sijoitin aiemmin suunnittelemani talon tontille:

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Suunnitelma talosta

Tarkoituksena on rakentaa kaksi kerroksinen laskevan rinteen talo, johon on sisäänkäynti yläkerrasta. Talo tulee sijoittumaan tontin idän puoleiseen laitaan ja niin lähelle pohjoispuolen naapuria kuin vain mahdollista. Näin piha jää pääasiassa etelän ja lännen puolelle. Vastakkaiseen tontin kulmaan olemme suunnitelleet autotallia johon ainakin haetaan luvat samalla kuin taloonkin.

Yläkertaan on suunniteltu eteisen/tuulikaapin lisäksi kuraeteinen/kodinhoitohuone, keittiö, olohuone, wc ja työhuone. Alakertaan jää siis makuuhuoneet (3kpl), "arkiolohuone", sauna, pesutilat ja wc. Neliöitä taloon tulee noin 165.

Runkomateriaaliksi olemme haaveilleet betonielementtirunkoa, ei siis mitään lego-taloa palikoista vaan ihan kunnon tehtaalla valettuja elementtejä. Alle tullee (jos budjetti antaa periksi) tuulettuva alapohja (rossipohja) ontelolaatoilla. Ontelolaatoista rakennetaan myös välipohja.

Yläpohjaksi olin alunperin miettinyt ontelolaattoja, mutta sittemmin törmäsin SPU passiivikattoon, joka tuntuu järkevämmältä ratkaisulta: http://www.spu.fi/spu_passiivikatto

Tarkoituksena on rakentaa nykymuodin mukaan energiataloudellinen talo. Tämä tarkoittaa mm. sitä että taloon ei rakenneta turhia kulmia erkkereiden ja muden hirvitysten muodossa. Näin minimoidaan lämpövuodot. Massiivinen betonielementtirunkorakenne takaa että talossa on talvella lämmin ja kesällä viileä.

Lämmitysjärjestelmä tulee olemaan joko varaava sähkölämmitys tai maalämpö. Maalämpö laitetaan taloon mikäli budjetti kestää ja maasto on otollinen sen poraamiselle. Lämmönjakelu tiloihin hoidetaan vesikiertoisella lattialämmityksellä, joka mahdollistaa lämpölähteen helpon vaihdon tulevaisuudessa. Olohuoneeseen muurataan myös varaava takka jonka yhteyteen tulee leivinuuni.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Tästä se lähtee

Haave omakotitalosta oli muhinut jo pitkään.

Viime viikolla, monta vuotta kestäneen etsimisen jälkeen, saimme varattua tontin Pirkkalan Killosta, vaimoni lapsuudenmaisemista!

Laskevan rinteen tontti on kooltaan 1274m2 ja sijaitsee päättyvän kadun päässä, siten että kahdella sivulla on metsää:


Tammikuun lopulla otetuissa kuvissa kunnallistekniikan rakentaminen on vasta aluillaan:



Seuraavaksi on ohjelmassa maaperätutkimuksen teettäminen, jossa selviää tarkemmin pinnanmuoto ja korot.